lauantai 13. joulukuuta 2014

Stabilo EASYergonomics expert 2



Pääsin Buzzaaddoriksi Stabilo EASYergonomics expert tuotteille. Testaan siis tuotteita (tällä kertaa tyttäreni kanssa yhdessä) ja kerron rehellisen mielipiteeni testaamisen jälkeen.

Päätimme tehdä joulukortteja leimakuvista.

Maiju värittää omilla kynillään leimakuvaa jonka stanssasi ensin. Maiju pitää siitä että värit ovat kirkkaat. Hän käytti jokaista väriä kortissaan.

Minäkin väritin omilla kynilläni leimakuvan. Olisin toki kaivannut useampaa sävyä joka kynään, mutta onnistui värittely vähemmälläkin kynämäärällä. Painoin vain toisissa kohdissa enemmän kuin toisissa, niin sain hiukan varjostuksiakin tehtyä :)

Molemmat tekivät oman korttinsa valmiiksi asti.

Maijun valmis kortti <3

Minun korttini.



Erityisesti pidin siitä että kynät ovat pehmeät, niillä oli mukava värittää ja ovat käteen hyvin sopivat.


#stabilobuzz #stabilo #buzzador

torstai 27. marraskuuta 2014

Stabilon EASYergonomics expert

Tervehdys pitkästä pitkästä aikaa. Meillä on ollut askartelurintamalla hyvinkin hiljaista tänä vuonna johtuen monesta muusta pinnalla olleesta asiasta. Palataan niihin myöhemmin, mutta nyt kerron teille aivan ihanista tuotteista. :)

Pääsimme tyttäreni Maijun kanssa Buzzaamaan Stabilon EASYergonomics expert-tuotteita. Buzzaaminen on siis sitä että saamme testata tuotteita ilmaiseksi ja kerromme sitten rehellisen mielipiteemme esimerkiksi juuri blogikirjoituksessa, sosiaalisessa mediassa tai vaikkapa ihan kasvotusten. 
Tällä kerralla siis pääsimme testailemaan erilaisia kyniä. Hienoa tässä Buzzaus-kampanjassa oli mielestäni se että sain ottaa tyttäreni mukaan touhaamaan kanssani. 

Olen itse oikea-kätinen ja Maiju on vasen-kätinen. Stabilon EASYergonomics tuotteet on suunniteltu siten että sekä oikea-, että vasenkätisille on omat tuotteensa. HUIPPUA!



Saimme siis paketin jossa oli omat kynät meille molemmille. 


Lyijykynät 2kpl molemmille




Lyijytäytekynä (molemmille) jossa 3,15mm terä joka siis kestää pienemmänkin lapsen käytössä koska on paksu, tämän lyijytäytekynän mukana tuli myös teroitin jolla terää voi teroittaa jos se pyöristyy liikaa. 




Lisäksi vielä puuvärikynät molemmille. Kynät ovat paksuja joten ne ovat tukevat kädessä ja kuten jo tuosta lyijytäytekynästä kerroin, ovat muidenkin kynien terät paksut joten kestävät hyvinkin pienenkin ihmisen käytössä .)

Maiju päätti testata kyniä heti läksyjen tekemiseen.

Kuten kuvasta näkyy oli neiti iloinen saamastaan paketista. Kaikki pakkausket piti heti avata ja jokaista kynää kokeilla. Suosikiksi tässä vaiheessa valikoitui kädessä oleva lyijytäytekynä joka piti saada viedä kouluun, koska sillä oli kuulemma niin hyvä kirjoittaa. Kaunokirjoitusta harjoittelevalle tokaluokkalaiselle aivan mahtava kynä.

Pakkauksissa on selvästi merkitty ovatko ne tarkoitetut oikea-, vai vasenkätisille. Niin selkeästi että Maiju kertoi minulle kummatko kynät minä saan :D

Seuraavaksi värittelemme leimakuvia joulukortteja varten näillä kynillä, katsotaan miten sopivat siihen tarkoitukseen..



#stabilobuzz #stabilo #buzzador

maanantai 9. kesäkuuta 2014

BUZZ...

Jälleen olen buzzaamassa teille ihanaiset lukijani.
Pääsin mukaan testaamaan ja kertomaan kokemuksistani ThermaCare-kampanjaan.
Itselläni on aika useinkin hartiat jumissa, pää kipeänä ja selkänikin kipuilee silloin tällöin. Oli mielenkiintoista päästä kokeilemaan mitenkä nämä tuotteet voisivat helpottaa tuskaista olotilaa.
Buzzaattorina siis testaan tuotteita ja kerron kokemuksistani blogissani sekä tietenkin ihan kasvotustenkin ystävilleni ja läheisilleni.

Paketissani oli tälläinen infovihkonen josta löytyy paljon aisaa.

Sain myös ThermaCare tuotteita itselleni testattavaksi sekä tähän Buzzaus tuoteryhmään sopiville ystäville testattavaksi. (kuvassa vain osa tuotteista, sillä osan ehdin jo antamaan eteenpäin ennenkuin huomasin kuvata)

Hartiani olivat siis jumissa, pää kipeä tuon hartiajumin vuoksi ja muutenkin oloni oli aika tuskainen. ThermaCare tuote toimii siten että kun paketin aukaisee tuote aktivoituu hapen kanssa ja alkaa luovuttaa lämpöä. Tuotteessa on liimapinta ja sen avulla tuote kiinnitetään kipeään kohteeseen. Lämpöä riittää jopa 8 tunnin ajaksi joten yksi tuote on aika pitkävaikutteinen.

Itselläni huomasin hartiajumin helpottavan ja sen ansiosta myös pääkipu hellitti. Totesin tuotteen hyväksi ja luulempa että haen näitä valmiiksi lääkekaappiimme. 

Lisätietoja ThermaCare tuotteesta löydät TÄÄLTÄ

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Buzz...

Pääsin mukaan Vileda hankaussienet -kampanjaan. Sain siis kotiin lähetyksen jossa oli Viledan tuotteita joita pääsin testaamaan.

Kuvassa paketin sisältö.

Käytän lähes päivittäin paistinpannua, joka tässä kuvassa on aika likainen.


Lämmintä vettä tippa pesuainetta sekä Viledan hankaussieni.

Sain paistinpannuni puhtaaksi kunnolla ja myös liesi kiiltää paremmin kuin pitkiin aikoihin. Kiitos Viledan. :)



keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kahden viikon unelmaloma...

...Dominikaanisessa Tasavallassa

Kävimme mieheni ja kahden pienimmän lapsen kanssa siis kahden viikon lomalla. Kerron lomastamme kuvin, joten näitä on nyt aika paljon.

Maiju uuden ystävänsä kanssa uimassa.

Iivari sai pusun ;)

Uitiin yhdessä delfiinien kanssa.

joku muukin sai pusun ;)

Maiju, minä ja yksi delfiineistä


koko porukka delfiinin kanssa

Herra Papukaija, aivan ihanassa höyhenpuvussaan.

Maiju ja Herra Papukaija tekevät tuttavuutta :)


Toinen Kaija

Maiju syöttää Undulaatteja.

Millä nää saa pois päästä? ;)

Hirmuisia haikaloja, joiden kanssa olisi myös saanut mennä uimaan… juu---ei kiitos :D

Delffiini vielä kerran.


Tämä Pelikaani oli vähän turhankin tuttavallinen.

Meriretkelle menossa.

katamaraani-alukset joilla retkeilimme.

välipysähdyspaikka

maisemaa meriretkeltä

Pysähdyimme uimaan lahdenpoukamaan.

maisemaa uimapaikalta

Paikallinen terveysjuoma CocoLoco.

Dominikaaninen maatila.

Mahtavat oli biitsit.

Lopuksi menimme keskellä merta olevalle hiekkasärkälle snorklaamaan. 

Hiekkasärkkä lähempää. Olisipa ollut kamera jolla kuvata vedessä. Näimme aivan upeita koralleja ja paljon loistavissa väreissä olevia kaloja.

panoramakuva hotellin omalta rannalta.


Toivottavasti pääsit jyvälle matkastamme. Meillä oli oikein ihana ja lämmin loma. 

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Hengissä ollaan :)

Vaikka en olekkaan ehtinyt blogiani päivittelemään, niin olen silti hengissä. On vaan ollut niin kiireinen alkuvuosi, etten pahemmin ole ehtinyt kortteilemaan, enkä myöskään niitä vähäisiä askarteluitani tänne laittamaan.
Tässä postauksessa on neljä pojille tehtyä korttia, jotka olen tässä viimeisen kuukauden aikana tehnyt ja saajilleenkin jo antanut. Meillä on alkuvuodesta monia poikien juhlia, eikä tässä siis ole edes kaikki.


Tämän kortin sai veljenpoikani Nico.

Tämän kortin veljenpoikani Tino.

Tämän kortin taas sai mieheni veljenpoika Juho, joka on kummipoikamme.

Mönkijä leimasin löytyy täältä
Rattaat jotka leimasin mönkijäkorttiin löytyvät täältä.


ja tämän kortin sai mieheni veljenpoika Jimi.

Katsotaanpa jos vaikka jo huomiseksi saisin seuraavan postauksen. Josta teillekkin selviäisi mitä mm. olen alkuvuoden aikana puuhaillut ;)

Aurinkoista kevätpäivää kaikille <3



keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Askartelutaivaan Magnolia haaste nro 20

On aika vuoden 2014 ensimmäisen Askartelutaivaan Magnolia Haasteen
Haasteessamme aiheena tällä kertaa "Tuunaa Vanha Uudeksi"

Mulla ei meinannut millään leikata mitä voisin tuunata, johtuen varmaankin siitä etten ole pitkään aikaan ehtinyt oikeastaan ollenkaan askartelemaan mitään. Aloittaminen oli hirmu vaikeeta.
Ensin pyysin tyttäreltäni taffelin shipsipurkkia tuunattavaksi, mutta hän ei suostunut luopumaan siitä, luullen että syön ne shipsit :D minäkö muka?!

Päädyin tähän Instrumentariumin kassiin.

Tässä vielä kassi toiselta puolelta.

Päällystin kassin Magnolian papereilla, lisäsin etupuolen kulmiin wycinanka koristekuviot jotka ensin väritin tusseilla. Kukkia tietenkin lisäksi.

Etupuolella vielä Magnolian tyttönen ja alareunassa pitsi.

Takapuoli kassista sai vain keskelle yhden tusseilla värjätyn koristuksen ruusuineen ja alareunaan pitsin.

Pahoittelen kuvien erilaista laatua. Sain Joulupukilta uuden kameran ja sen käyttö vaatii vielä vähän harjoitusta :)

Osallistu sinäkin ihmeessä haasteeseemme.