tiistai 7. tammikuuta 2014

Joulukortteja vielä

Pari joulukortia vielä.
En ole ehtinyt askartelemaan paljoakaan marras-joulukuussa, kaiken muun kiireen keskellä. Olen kuitenkin muutaman joulukortin ehtinyt tekemään, tosin unohdin lähettää ne. 1 ainoan sain postiin ;)

Ihastuin kovasti tähän lintuseen, joka pääsikin useampaakin joulukorttia koristamaan.

Jostain syystä värit näissä kuvissa eivät vastaa todellisuutta. Ehkä vika on siinä ettei päivänvaloa ole juurikaan koskaan :( Minä niin kaipaan jo kesää.

Vietimme joulun Levillä. Meillä kävi ihan oikea joulupukki porolla tuomassa joululahjoja ;)
Maiju 7v. sanoi ennen joulua että siitä tietää onko pukki oikea jos se tulee porolla :D

En ole ehtinyt askartelemaan vielä tänä vuonna ollenkaan. Näin joku yö sitten unta, että olin kerännyt kananmunankennoja (3kpl 6munan kennoja) ja etsin pinterestistä toivottomasti ohjeita miten voisin niitä hyötykäyttää :D En tiedä mistä tuo uniini tuli. En ole edes haaveillut tekeväni munankennoista mitään, eikä meillä kukaan osta noin pieniä kananmunakoteloita ;) 

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

1 kommentti:

  1. Kauniita ovat nämä lintukortit, kivoja stansseja sinulla! Oikein ihanaa ja luovaa uutta vuotta 2014!

    VastaaPoista